KUPLAn uutiskirje 2/2019

Opiskelijatuutorit pohtivat, mikä tekee ryhmästä hyvän

KUPLA kouluttaa maalis-huhtikuussa erityisesti opiskelijatuutoreita. Tähän mennessä koulutuksia on pidetty Vaasassa, Kokkolassa ja Helsingissä. Olennainen osa tuutoreiden koulutusta on ryhmänohjaajataitojen vahvistaminen. Ryhmän ohjaaminen on taito, jota voi harjoittaa ja opetella.

Koulutusten harjoitteissa on pohdittu sitä, mikä tekee ryhmästä hyvän. Keskeisiksi hyvän ryhmän piirteiksi ovat nousseet positiivinen ilmapiiri, jäsenten arvostaminen, ystävällisyys ja avuliaisuus ryhmän jäsenten kesken sekä ryhmän tavoitteellisuus.

Tukea kannabiksen käytöstä puhumiseen

EHYT ry:n ja YAD ry:n Kannabishankkeessa on tuotettu työkaluja kannabiksen käytön pohtimiseen ja seuraamiseen.  Materiaaleja voi hyödyntää esimerkiksi ohjaustilanteessa opiskelijan kanssa tai taustatukena keskusteluissa. Materiaaleja ovat perustietopaketti kannabiksesta, sen vaikuttavista aineista sekä toivotuista ja ei-toivotuista vaikutuksista, nelikenttätyökalu kannabiksen käytön hyötyjen ja haittojen pohtimiseen sekä kannabispäiväkirja, apuväline käytön seuraamiseen. Katso materiaalit täältä.

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2016) mukaan 19 % korkeakouluopiskelijoista on kokeillut tai käyttänyt kannabista joskus elämänsä aikana. Näistä 11 % on käyttänyt kannabista 1-4 kertaa ja 8 % yli 5 kertaa. Noin puolella kaikista kannabista kokeilleista tai käyttäneistä käyttö on ajoittunut viimeisen vuoden sisään.

Hyvinvoinnin iltakoulu 25.4.

Osana Opiskelijoiden mielenterveyspäivää järjestään torstaina 25.4.2019 klo 17 – 18.30 Hyvinvoinnin iltakoulu -tilaisuus, jonka teemana on: #Ruuhkakevät – Uskalla olla kiireetön! Paikkana toimii Helsingin yliopiston pääkirjaston Ohjauskulma (Fabianinkatu 30, kirjaston aula).

Tilaisuudessa kuullaan ja keskustellaan mm. seuraavista kysymyksistä: Haittaako kiire ja suorittaminen elämää? Voisiko välillä ottaa iisimmin? Kuinka palautua ja jaksaa paremmin ruuhkaisessa opiskeluarjessa? Tilaisuus on maksuton ja se on avoin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Järjestäjinä toimivat Nyyti ry sekä Mielenterveyden keskusliitto. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lisätietoja tapahtumasta täällä

Äänestämään vai ei? Tutkittua tietoa AMK-opiskelijoiden asenteista ja arvoista

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS selvittivät ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tutkimus ei ole pelkästään vaalikonemainen selvitys AMK-opiskelijoiden mielipiteistä, vaan tutkimus käsittele myös opiskelijakuntatoimintaa, häirintäkokemuksia ja ammattikorkeakoulutuksen laatuun liittyviä kysymyksiä.

Lue tutkimus täältä

Lukuvinkki: Teekkarit selvittivät, millaista teekkarikulttuuri oikeasti on

Onko kiltatoiminta kaikille avointa? Esiintyykö siinä syrjintää tai häirintää? Entä mikä on alkoholin rooli? Tekniikan akateemiset TEK toteutti syksyllä 2018 Opiskelijatutkimuksen, jossa tutkittiin myös teekkarikulttuuria. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonta-asiantuntija ja häirintäyhdyshenkilö Lauri Jurvanen kertoo, että muutosta on tapahtunut etenkin sen suhteen, mitä pidetään hyväksyttävänä ja mitä ei.

– Minulle tulee sellaisiakin yhteydenottoja, että ”olen uusi opiskelija, onko tämä asia ok?”. Se on positiivinen merkki siitä, että ihmiset uskaltavat ja ajattelevat. Ajatukset siitä, mikä on hyväksyttävää ja mitä minun pitää hyväksyä, että voin olla osa tätä yhteisöä, ovat muuttuneet. Ihmiset eivät enää ajattele, että ollakseni yliopistossa ja osallistuakseni toimintaan minun pitää sietää tiettyjä asioita. Se on hyvä taito oppia, Jurvanen kannustaa.

Lue koko artikkeli täältä