Päätöitä ei voi tehdä käytöstä poissa olevalla päällä

Bileet ja opiskelu. Oikeastaan kaikki alkaa yhdistelmästä pääsykoe ja bileet. Bileitä on orientaatioviikolla, ensimmäisellä opiskeluviikolla, maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaina. Laskiainen, vappu, vuosijuhlat ja PeIsKä (Perinteinen Isokänni risteily). Suurimmalle osalle opiskelijoista juhliminen, valvominen ja päihtyminen tuntuvat pysyvän hallinnassa – siitä huolimatta, että opiskelijan kalenterista eivät bileet lopu. Tehtävät tehdään ajallaan ja opinnot etenevät.

Uudelle opiskelijalle voi olla yllätys, miten märkää ja jatkuvaa juhlimista on tarjolla. Normaalina näyttäytyvä ja muidenkin harrastama yltiöjuominen ei ehkä vielä ole ennen ollut tapana, mutta nyt se näyttäytyy sekä normina että sosiaalisesti palkitsevana. Kavereita löytyy helposti. Vaikka oppitunnilla ei krapulaisena tajuakaan opettajan kysymystä, ei se haittaa. Osa kavereista takuulla hörähtelee arvostavasti, tämmöisiä me ollaan. Tää on meidän porukan tyyppejä!

”Nehän on ne yhdet ja samat”, toteaa kokenut kollega. Ensin ei olla kurssin aikana mistään selvillä, mukana on väärät materiaalit, sitten venyvät tehtävien palautuspäivämäärät, opinnot jäävät kesken ja parin vuoden päästä pyydetään erityissuoritustapoja. Kun pitäisi valmistuakin.

 

Elämänhallinta hajoaa vähitellen – signaaleista huolimatta opettajan on vaikea arvioida avun tarvetta

Jonain päivänä osalta näistä opiskelijoista katoaa elämänhallinta. Jo sitä ennen opettaja on todennäköisesti havainnut merkkejä jostakin hankaluudesta. Opettajalle opiskelijan ongelmat näyttäytyvät vähitellen ja pieninä signaaleina: tehtävien palauttaminen aikataulussa ja muu ote alkavat lipsua, opintosuoritusten taso laskee, hällä väliä -asenne voittaa ja tekemisen suunta katoaa. Ja kun havaintoja on kertynyt sen verran, että niistä voi tehdä johtopäätöksiä, opiskelija on todennäköisesti jo siirtynyt muiden opettajien kursseille.
Opettajan on myös vaikea tunnistaa päihteiden väärinkäyttöä muista ongelmista. Toki ällönkarvaan vanhan viinan hajun tuntee, ja yhtäkkisen hilpeyden kuulee. Mutta entä se poissaolevan näköinen opiskelija? Opettajanurani alussa saattoi olla melko varma, että opiskelija oli huumavan aineen vaikutuksen alainen, mutta 2010-luvulla ensiksi mieleen tulee mielenterveyspuolelta annetun lääkkeen vaikutus.

Opettajana on mahdoton tietää, milloin ollaan niin pitkällä, että ulkopuolisen henkilön pitäisi puuttua ja katkaista toisen ihmisen päihteiden käyttö. Tarvitaan KUPLA-hankkeen tapaisia tahoja kouluttamaan asiantuntijoita, jotka huomaavat, että pienet, sinänsä viattomat sattumukset noudattavatkin mallia ja kaava, jossa ollaan liikkumassa hallitsemattomaan tilaan. Hankkeella on myös hyvät mahdollisuudet auttaa opiskelijaa itseään tunnistamaan tuntomerkkejä, milloin hauskasta ja railakkaasta juhlimisesta on tullut tekosyy ja juurisyy opiskelutehtävien laiminlyömiseen.

 

Töissä ollaan selvin päin ja levänneenä – mitä opettaja voi signaloida opiskelun vaativuudesta?

Vaikka elämänhallinnan suunnan muuttajaksi ja asiaan tarttujaksi yksittäisestä yliopiston opettajasta ei ole, voi opettaja tietenkin miettiä, voisiko jotain tehdä päihdehaittojen ehkäisemiseksi. ”Olen kyllä lähettänyt opiskelijoita kotiin, ja sanonut, että tule uudelleen kun pystyt tekemään sitä mitä täällä ollaan tekemässä”, kertoo yksi yliopisto-opettajakollegani.

Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon, lamaannuttaa aivoja ja vähentää tarkkaavaisuutta. Tiedetään myös, että esimerkiksi kannabis tylsistyttää käyttäjänsä. Aivot! Juuri se elin, joka analysoi ja tekee johtopäätöksiä. Se tarkkaavaisuuden ja kognitiivisen säätelyn ydin, jota abstraktien asioiden käsittelyssä tarvitaan ja harjoitutetaan.
Työelämässä tiivis tahti ja suoritustavoitteet ovat karsineet alkoholin käyttöä. Kunnon kännejä ei vaan voi ottaa kesken työviikon. Kuntosali ja iltasadut on hoidettava, ja levättävä seuraavaa päivää varten. Opiskeluaikana ilta voi suuremmitta seurauksitta mennä ns. pitkäksi.

Mutta voisinko tosiaan sanoa opiskelijalle, että kun meillä tehdään näitä aivotöitä, niin tule takaisin kun pääsi on kunnossa? Itselläni ei taida koskaan olla rohkeutta päätellä opiskelijan käytöksestä, olisiko hänen parempi palata toisena ajankohtana. Entä jos lamaantuneen näköinen opiskelija onkin juuri se paniikkihäiriöistä kärsivä, joka tänään on rohkaistunut mukaan?

Kollegan toimintatapa saa kuitenkin miettimään, pitäisikö opettajien signaloida, ettei opetukseen osallistuta päihteiden alaisena, koska päätöitä ei voi tehdä käytöstä poissa olevalla päällä. Entä voisiko yleisesti mainita erilaisten päihteiden vaikutuksista opiskelussa tarvittavaan suorituskykyyn?

 

Malja ilolle, mutta myös ahdistukseen

Opiskelu on elämän parasta aikaa – nauti siitä, moni neuvoo opiskelujaan aloittavaa. On tietenkin mahdoton yleistää eri opiskelualoja, mutta kauppatieteilijöitä pitkään seuranneena en kyllä allekirjoita enää tuota käsitystä. Niin paljon pitää ehtiä! On opiskeltava, käytävä töissä, harrastettava aktiivisesti, hoidettava sosiaalisia yhteyksiä. Eikö ole paljon helpompaa myöhemmin, kun voi rauhassa keskittyä VAIN työelämään, läheisiin ja harrastuksiin?

Mitä pitää ajatella siitä, että tutkintoaikojen rajoittaminen ja tiiviisti pakollisilla opinnoilla täytetyt tutkintorakenteet ahdistavat opiskelijoita seuraamaan muiden rakentamaa kujaa? Opiskeluaikaa pidettiin ennen parhaana elämänvaiheena juuri valintojen ja oman ajankäytön vapauden vuoksi. Opettajan näkökulmasta opiskelu näyttää muuttuneen pakkotahtiseksi suoritusten toteuttamiseksi.
Arvo- ja työelämätutkimusten mukaan korkeakoulututkintoja nyt suorittavat Y-sukupolven edustajat ovat kärsimättömiä mutta myös joustavia. Heille on tuttua vaihtuvat ja päällekkäiset ryhmätyöt ja oppimisprojektit. Lisäksi he arvostavat vapaa-aikaa paljon. Voi siis olla, että multitaskaaminen on juuri sitä, mikä saakin nykyopiskelijan voimaan hyvin.

”Viime vuosina opiskelijat ovat alkaneet antaa toisilleen nukkumis- ja kiireettömyysneuvoja”, valottaa puheviestinnän opettaja, joka on jo vuosia ohjannut opiskelijoita vaikuttavien puheiden pitämisessä. Terveydestä ollaan yleisemminkin kiinnostuneita, mutta jotenkin kiireen käsittely on noussut ihan ykköseksi.

Aikapaineet, suorituspaineet, somepaineet ja mitkä kaikki paineet ovatkaan tulleet istumaan opiskelijoiden harteille. Kymmenisen vuotta sitten mielenterveysvaikeuksia oli satunnaisilla opiskelijoilla, tai ainakin vain satunnaiset heistä hengailivat kampuksella. Nykyisin masennuksesta ja ahdistuksesta puhutaan opettajalle, tai ainakin minulle, suoraan.

”Ahdistukseni on nyt niin paha, etten voinut tulla tunnille. ”
”En ehkä pysty nyt aloittamaan kurssia, kun mielialalääkitykseni vaihdettiin just, ja voi mennä kuukausi ennen kuin tuntemukset tasaantuvat.”

Vaikka mielenterveyspalvelutkin yskivät, itselleni on syntynyt vaikutelma, että lääkityksen ja terapian tuella moni opiskelija onnistuu jatkamaan opintojaan. Olen vakuuttunut, että KUPLA-hanke kehittäessään yhteisöjä ja kulttuureja nostaa opiskelijoiden elämänlaatua monella tavalla.

 

Opiskelija-opettaja-suhdeluku peruja luennointiajalta

Yliopistojen opettaja-opiskelija -suhteen mitoitus perustuu edelleen vahvasti luentotyyppisen opetuksen massatoteuttamiseen, livenä tai virtuaalisesti. Resurssit eivät riitä kuin harvojen kurssien pitämiseen pienryhmäkeskusteluina, henkilökohtaiseen opettajan ja opiskelijan kontaktiin. Toki tiedekunta- ja oppiainekohtaiset erot voivat olla isoja.

Kun opiskelijat ovat kyllästyneitä luentoihin, yliopistopedagogiikka todistanut yhteistoiminnallisen ja tietoa yhdessä rakentavan oppimisen hyödylliseksi ja digitaalisuuden ihmeen nimissä oppiminen siirretty teknologiavälitteiseksi, ollaan tultu tilanteeseen, jossa opetusta ja oppimista työstetään yhä enemmän etäältä. Verkko-opintoja suorittavat jäävät kuitenkin opettajalle helposti persoonattomiksi koodeiksi.

”Mitä [opetuksen palautelomakkeessa] oikein tarkoitetaan opettajan ja opiskelijan välisellä vuorovaikutuksella”, kyselee tietämätön anonyymi opiskelija Jodel-kanavalla.

Opettajaa mietityttää, eikö opiskelija ollut sellaista havainnut opettajien suunnasta, eikö pitänyt itse tarpeellisena tai eikö oikeasti hahmottanut, että oppiminen syntyy vuorovaikutuksessa.
Vuorovaikutuksessa tapahtuu monenlaista, mutta ilman sitä opiskelu tietenkin jää helposti tiedon siirroksi. Vuorovaikutuksessa myös välittyy aikuisen ammattilaisen asenteita ja asioiden mittasuhteita, sekä empaattisuus ja välittäminen. Virtuaalinen ja digitaalinen ei pysty samaan kuin ihmisen kohtaaminen ihmisenä kasvokkain.

Menestystä KUPLA-hankkeelle. Kiitos, että saan osallistua keskusteluun opiskelijan hyvinvoinnista.

 

Riitta Koskimies, FM, eMBA on suomen kielen ja talouselämän viestinnän lehtori Turun yliopiston kieli- ja viestintäopintojen keskuksessa. Hänellä on perspektiiviä yliopisto-opiskelun muutoksiin, sillä hän on opettanut kauppatieteilijöitä, lyhyitä välijaksoja lukuun ottamatta, vuodesta 1991 alkaen. Hän on ollut muun muassa kehittämässä valtakunnallista puheviestintäopintojen konseptia, jossa vaikeasta esiintymisjännityksestä kärsiville tarjotaan omia esiintymisvarmuuden kartuttamiseen tähtääviä kursseja osana pakollisia puheviestintäopintoja.