”Tarvitaan vain empatiakykyä, kärsivällisyyttä, ja olkapää, jota vasten itkeä”

Miten olla masentuneen ystävä

Masennus on ilkeä ja epäreilu: se saa ihmisen näkemään itsensä jatkuvasti alempiarvoisena kuin mitä oikeasti on, eikä mikään kehu saa oloa paremmaksi. Päinvastoin, se voi aiheuttaa syyllisyyttä ihmisessä, kun kehu ei tunnu ansaitulta vaan universumin katalalta suunnitelmalta saada masentunut tuntemaan epäonnistuneeksi hirviöksi. Masentuneena on vaikeaa erottaa maailman eri värit: kaikki näyttää yhtä harmaansävyiseltä massalta, eikä mikään erotu toisesta. Vaikka keväisen keltainen voikukka viestisi useimmille valoisan vuodenajan alusta, masentunut ei näe valoa, vaan pelkkää tyhjyyttä ja epätoivoa, kun oma henkinen kärsimys jatkuu auringon pilkahtaessa harmaan taivaan keskeltä. Kieroutuneesta maailmankatsomuksestaan huolimatta masentunut tarvitsee vierelleen ihmisiä, jotka auttavat näkemään asioiden hyvät puolet ja erottamaan arjen harmaan sävyistä valonpilkkuja. Ystävänä oleminen masentuneelle tuo myös omat vaikeutensa, etenkin jos ei ole omakohtaista kokemusta masentuneena olemisesta ja pystyy vaan kuvittelemaan parhaansa, mitä toinen käy läpi synkimpinä hetkinään. Mutta itse masennuksen läpikäyneenä voin vannoa, että ystävältä ei vaadita muuta kuin empatiakykyä, kärsivällisyyttä ja olkapää, jota vasten itkeä.

Itse en olisi selvinnyt omasta masennuskamppailustani ilman tiettyjä henkilöitä elämässäni, jotka eivät säikähtäneet kärsivän ystävän avunpyyntöjä. Hain apua mielenterveysongelmiini ystävieni kehotuksesta, enkä ole katunut sitä päivääkään. Jos sinulla on joku läheinen, joka kamppailee masennuksen kanssa etkä tiedä miten auttaa, muista että läsnäolosi on ensimmäinen ja tärkein askel. Masentunut kokee olevansa yksin ja ainoa omien ongelmiensa kanssa. Ystävänä olisi tärkeää viestiä, ettei asia näin ole: ystävälle saa soittaa ja itkeä epätoivon iskiessä, eikä tarvitsevuus ole häpeällistä. Usein kuunteleva korva riittää, eikä kaikkeen tarvitse tarjota ratkaisua. Toisaalta oma auttamiskyky on tärkeää ottaa huomioon etenkin, jos ystävän masennus vaikuttaa vakavalta. Klassinen esimerkki tästä on itsetuhoinen ajattelu ja käyttäytyminen. Tällöin on ehdottoman tärkeää puhua ystävälle ammattiavun hakemisen mahdollisuudesta ja omasta huolestuneisuudestasi ystäväsi hyvinvoinnista. Avun hakeminen voi tuntua todella pelottavalta ensimmäisellä kerralla, ja ystäväsi voi kokea häpeää avuntarpeestaan. Itse hain apua yksin, mutta sain tukea ja kannustusta ihmisiltä, jotka uskoivat minuun ja saivat minut tajuamaan ammattiavun tärkeyden. Tähän ei välttämättä tarvita edes fyysistä läsnäoloa, vaan pelkkä välittävä puhelu voi riittää.

Aina masennus ei näyttäydy synkkänä ja ylitsepääsemättömänä, vaan välillä voi olla hyviäkin päiviä. Muistakaa tehdä mukaviakin asioita arjen keskellä: käydä kahvilla, syödä kesän ensimmäiset jäätelöt tai vaikkapa vaan kävellä puistossa jutustellen niitä näitä. Älä unohda ystävääsi tämän parempina päivinä, vaan yritä luoda mukavia yhteisiä muistoja. Tämä on erityisen merkityksellistä masennuksen pahimpina hetkinä, jolloin ystäväsi voi saada rohkaisua ystävyytenne mielekkäistä hetkistä ja löytää tarkoitusta elämälleen. Arvostakaa yhteisiä hetkiänne, sillä ne luovat ystävyyden perustan.

 

 


Aadrita Kar on Vantaan ja Tampereen välillä seikkaileva toisen vuoden yhteiskuntatieteilijä. Yrittää parhaansa pohtia maailmanmenoa positiivin silmin, ja kaipaa kesän lämpöä.